sunnuntai 12. huhtikuuta 2015

Liljojen esikasvatusta ja kevätsipulikasveja




Puutarhassani on paljon valloittavia pioneita ja ne ovatkin suosikkejani. Pionit kukkivat kuitenkin suhteellisen aikaisin - siinä juhannuksen tienoilla. Alla kuva viime kesän juhannuskimpusta. Kimpussa muutama lilja, jotka olivat kukkineet aikaisin. Taustalla näkyy pioneja, jotka ovat jo lakastumaan päin. Kimpussa viimeiset kukkivat pionit. Kuva tosiaan viime kesän juhannuskimpusta. 



Muutenkin puutarhamme kasvillisuus kukkii enemmän kesäkuun puolella. Vaikka vietämme paljon aikaa mökillä jo kesäkuussa, niin yleensä heinäkuussa on lämpimämpää ja ulkona tulee viihdyttyä enemmän. Pionien jälkeen puutarhassamme kukkii liljat juhannuksena ja heinäkuun alussa. Meidän liljat ovat kuulemma harvinaista punaista väriä. 


Lisäksiksi puutarhassamme on vaalean oransseja liljoja. Nekin ihan kauniita. Nämä oranssit liljat ovat juuri puhkeamassa kukkaan juhannuksena. 


 Itse pidän kuitenkin enemmän valkoisista tai vaaleanpunaisista liljoista. Maaliskuun lopulla oli muutama lämpimämpi päivä, joten oli hyvä keli laittaa ulkona puutarhapöydällä hiukan liljoja sekä muita kevään sipulikasveja maahan kasvamaan.  Laitoin valkoisia sekä vaaleanpunaisia liljoa esikasvamaan sisälle. Kevään sipulikasveista istutin ulos valkoisia tuoksuvia miekkailijoita. Katsotaan miten lähtevät kasvamaan.



4 kommenttia:

Tiina kirjoitti...

Pionit ovat aivan mahtavia, saisivat vain tuplata kukinta-ajan!

Maarit kirjoitti...

Puuvartiset pionit kukkivat pidempään. Saapa nähdä, pari meni multaan viime syksynä....

Hannele Ruusukummusta kirjoitti...

Pionit ovat yksi minunkin lempi kukistani..:)

Siirtolapuutarhaunelmia kirjoitti...

Tiina - niin totta ja tuota Maaritin vinkkiä en tiennytkään. Minulla ei ole yhtään puuvartista pionia. Niitä voisi kokeilla! Onko teillä liljoja? Mitä mieltä olette niistä?