sunnuntai 19. toukokuuta 2013

KUKKAPENKIN RAKENNUS

  Vielä kuukausi sitten kevät oli pahasti myöhässä ja lunta oli maassa. Tänään oli tasan kuukausi tuosta päivästä ja oli jo ensimmäinen helle! Heti kun lumet alkoi sulaa, meillä on ollut mökillä todella kiire. Elämä siirtolapuutarhamökillä ei ole siis täysin auvoisaa lekottelua. Puuhaa riittää.  

män vuoden keväästä pari ensimmäistä viikonloppua tuhlaantui rikkoutuneisiin vesiputkiin. Siirtolapuutarhamökillä on ihan yleistä, että vesiputkien vanhat liitokset ovat talven aikana menneet vanhoiksi ja keväällä kun vedet laitetaan päälle, niin huomataan, että ne ovat rikki. Näin kävi meilläkin. Vettä alkoi pulputa ihan väärästä kohtaa kun laitettiin vedet päälle. No siinä sitten juostiin rautakaupassa ostamassa jos jonkin näköistä liitosta ja putkea. Sirkkelöitiin vanhoja hanoja pois ja sen semmoista (ulkokeittiössä siis). Sitten siivottiin mökki, että sielä passaa olla sisälläkin. Ja nyt on taas puutarhahommat hyvässä vauhdissa!

 

Vuonna 2012 toukokuussa puutarhan yksi kulma näytti tällaiselta (kuva ylhäällä). Tonttimme kulmassa on vihreä sähkökaappi, jota vasten nojasi iso karviaismarjapensas. Meillä on noita karviaismarjapensaita jo 4 kappaletta. Kuitenkin kun ostimme tämän siirtolapuutarhamökin, niin teimme ensimmäisenä keväänä sisällä remontin. Päätimme, että puutarha saa odottaa seuraavaan kesään. Sitä paitsi kokeneemmat puutarhurit sanoo, että uudessa puutarhassa on hyvä katsoa yksi kesä mitä kasveja puutarhassa on. Eri kasvit kun tulee esille hyvin eri aikoina.


Yllä oleva talvinen kuva on vuoden 2013 huhtikuun alussa otettu. Lunta on vielä runsaasti maassa ja karviaismarjapensas näkyy kulmassa. Tarkkasilmäinen ehkä kuitenkin huomaa, että sireeniä, joka on oikeassa kulmassa o hiukan alhaalta harvennettu viime kesänä jo kukinnan jälkeen.





Heti kun lumet olivat sulaneet aloitimme pensasaidan leikkaamisella. Osa noista pensasaidoista oli täysin mätiä ja pensasaidan leikkaaminen auttaa sitä tuuhentumaan. Jonkun mielestä pensaat olisivat pitäneet leikata alempaa, mutta näistä on monta mielipidettä on sanonut moni puutarhuri. Sähkökaapin edessä ollut karviaismarja pensas on saanut lähdetä ja muutenkin alue on raivattu aikaisemmasta kasvillisuudesta. Sähkökaapin viereen, pensaiden suuntaisesti on tullut kukkapenkki johon on siirretty pioneja. Pionit pitäisi siirtää syksyllä jonkin oppien mukaan, mutta nuo nyt siirrettiin ihan väärään aikaan ja eivät ne näyttäneet siitä pahastuneen. Tuskin kukkivat, mutta seuraavista kuvista voi nähdä jo, että hyvin ovat lähteneet kasvamaan. Tehtiin vain tarpeeksi syvä kuoppa ja otettiin tarpeeksi pionien omia juuria sekä vanhaa multaa mukaan. Lisäksi emme istuttaneet pioneja liian syvälle, vaan juuret piti jäädä pintaan. Kohopenkki pioneilla pitää olla, jotta vesi pääsee valumaan pois. mä opit luin netistä ja hyvin on toistaiseksi mennyt. 

Ja tässä tänään otettu kuva. Viime viikonloppuna sähkökaapin eteen rakennettiin vanhalle kärhölle tuki. Sen vireen etualalle siirrettiin myös toinen pioni ja takana olevat pionit on jo hurjasti kasvaneet tuosta parin viikon takaisesta siirrosta. Tuohon sireenin viereen vasempaan kulmaan istutin niitä messuilta ostamiani Japanin ihmekukkia sekä laukkoja. Katsotaan miten ne lähtee! Kukkapenkkien väliin tulee pieni polku, josta pääsee kukkapenkkiä kätevästi hoitamaan. Siihen tulee valkoiset hienot tiilet, jotka kävin myös tänään hakemassa naapurin kevätsiivouksen alta pois. 

 Miltä sinun mielestäsi vaikuttaa? Ja seuraa toki kukkapenkiin rakennuspuuhia jatkossakin. Tämä ei ole ainut projekti tällä siirtolapuutarhamökillä! 

 

 

 





 


Lähetä kommentti