keskiviikko 25. huhtikuuta 2012



Ensimmäinen kohtaaminen

Eilen saimme tietää mökistä ja tänään kävimme tutustumassa.  


Tätä kirjoittaessani olen erittäin innoissani.
Kirjoitan kuitenkin ujosti ja hiljaisesti, sillä olen niin täynnä sitä tunnetta,
että pelkää puhua onnestaan ääneen - ettei se onni katoa.

Ystäväni tuli hakemaan perheemme katsastamaan mökkiä,
sillä meillä ei ole omaa autoa. Kävellessämme mökille jo pelkkä sinne
johtava tie teki minuun suuren vaikutuksen.
Minulla oli tästä niin hyvä fiilis.

Pääsimme mökille ja kiertelimme mökin pihaa hetken.
Mökin piha on hyvin suojaisa. 



Siirtolapuutarha-alueen tie kuljee mökin takana ja piha avautuu
mökin eteen. Pihasta muodostuu erittäin suojaisa paikka. Tietenkin on
naapurit jokaisella sivulla, mutta jotenkin niidenkin pihat tuntuivat
olevan kovin suojaisia vaikka edes vihreys ei ole loistossaan. 

Asumme kaupungissa ja olin kovin yllättänyt kuinka

vihreää mökin tontilla oli huhtikuun lopussa. Pieni osa
kukista oli alkanut kukkimaan (tosin mistä lajista
oli kysymys, minulla ei ollut tietoakaan).


Kävimme katsomassa mökkiä sisältä ja tiesimme, että tässä se on.
Meidän mökki. Meidän unelma. Ystäväni kysyi, että tehdäänkö kaupat?

Tiesimme, että kaupat oli tehtävä sillä näitä tulee harvoin tarjolle.
Juuri viime viikonloppuna perjantaina oli tullut välittäjälle eräs mökki.
Sunnuntaina meidän piti sitä illalla mennä katsomaan. 
Kahta tuntia ennen välittäjä soitti ja kertoi, että mökki olikin jo mennyt. 

Menemättä sen enemäpää yksityiskohtiin - me teimme tuonna 
iltana suulliset kaupat.

Lähetä kommentti